Sinivaloterapia

25.2.2018

Iho on ollut kuivahko johtuen pakkasesta. Edelleen kortisonivapaana mennään. Iho ei kuitenkaan ole pahasti kutissut. Tehokosteutusta vaatii. Valoa otettu edelleen ohjeistuksen mukaan 30 min/päivä ja 5 kertaa viikossa. Suosittelen. Kun terapiaa otettu noin puolen vuoden aikana niin iho ei ole ollut kertaakaan verillä koska ei ole tarvinnut raapia kuten ennen. Enää ei paljoa haittaakkaan nuo alueet käsissä vaan tuntuu aika normaalilta.

 Vasen käsivarsi 25.2.2018
Oikea käsivarsi 25.2.2018



4.2.2018

Edelleen samalla linjalla mennään. Nyt on ollut kova pakkanen joten iho kuivunut mutta ihottuma ei ole paksuuntunut. Pitäisi tehdä tehokosteutus elmukelmun avulla. Ihottuma-alue ei myöskään ole laajentunut. Edelleen sanon että paras hoitokeino mikä ollut tähän mennessä :)

Vasen käsivarsi 4.2.2018
Oikea käsivarsi 4.2.2018


14.1.2018

Tulokset ovat edelleen lupaavia ja valoterapiahoito on ollut vaivatonta. Kortisonia ei ole käytetty lainkaan koko hoidon aikana. Viime kerralla iho oli kuiva ja sain siihen hyvän vinkin tehokosteutukseen. Perusrasvaa ihoon kevyesti ja elmukelmua päälle noin puoleksi tunniksi. Tällä sain ihon kosteutettua hyvin, Kiitos vinkistä! Valoterapia on ollut paras hoito tähän mennessä mitä olen kokeillut viimeisen kymmenen vuoden aikana. Lisätietoa valoterapiahoidosta: http://ledtailor.fi/fi/valoterapia/


 Vasen käsivarsi 14.1.2018
  Oikea käsivarsi 14.1.2018

24.12.2017

Ihon pinta pysynyt kohtuu hyvänä. Ainoastaan nyt jouluaattona kuivui nopeasti kun kovat pakkaset tulivat ja sisälläkin on kuiva ilma. Vähän kutisee mutta ei ole kauhean paha kutina. Vieläkin ilman kortisonia mennään :)
 Vasen käsivarsi 24.12.2017
Oikea käsivarsi 24.12.2017

3.12.2017

Tilanne pysynyt suht. normaalina. Ihottuma-alue edelleen ohkainen mutta hieman kutiseva välillä johtuen kuivasta ilmasta. Kortisonia edelleenkään en ole käyttänyt ja se on hyvä asia. Lisää perusrasvausta niin jospa tuon kuivan ihonkin saisi kuriin. Olen kaikenkaikkiaan erittäin tyytyväinen valoterapian vaikutuksiin. Suosittelen valaisinta muillekkin lämpimästi.

 Oikea käsivarsi 3.12.2017
Vasen käsivarsi 3.12.2017

12.11.2017

Kolme viikkoa mennyt edellisestä kirjoituksesta. Tilanne pysynyt aikalailla samana mutta ei ole pahentunutkaan. Iho ollut hieman kuivana mutta edelleen ihottuma-alue on ohkainen ja pehmeän tuntuinen. Kortisonia en ole käyttänyt lainkaan joten se on erittäin hyvä juttu. Suosittelen lamppua lämpimästi. Minulla se on auttanut valtavasti ja sen käyttö ei ole ollut vaivalloista. Samalla voi katsoa tabletilta vaikka jotain sarjaa kun valoterapiaa ottaa.

Kuvat otettu 12.11.2017.

 vasen käsivarsi
oikea käsivarsi

22.10.2017

Nyt on kolme vikkoa mennyt edellisestä kirjoituksesta. Tuntuu että jonkin verran parannusta on tullut edelliseen mutta ei paljoa. Olihan jo edellisellä kerralla tilanne jo suht hyvä ja tilanne pysynyt aika stabiilina. Iho on edelleen aika sileä. Eli noin kuuteen viikkoon en ole käyttänyt kortisonia lainkaan ja valoterapiasta on tullut jo tapa ja sen käyttö menee iltaisen rentoutumisen merkeissä. Jonkin vierran ihottuma-alueen ympärillä on tullut pikmenttimuutosta eli hieman ruskeaa väriä mutta nämä ei ole kuulemma vaarallista. Näistä pikmenttimuutoksista on otettu koepaloja ja niissä ei ole syöpäsoluja vaan normaalia pikmenttimuutoksia. Korjaan tähän vielä että minun käsistä ei ole otettu koepaloja vaan henkilöiltä joihin tätä samaa valoterapiaa on aikaisemmin kokeiltu. Aikaisemmissa kuvissa punoitus näytti liian punaiselta mitä silmin sitä katsoi. Kamera vääristää punoitusta. Nyt otin hieman eri kuvaohjelmalla ja tulokset ovat nämä:

Kuvat otettu siis 20.10.2017

 Vasen käsivarsi
  Oikea käsivarsi

1.10.2017

Heippa hei. Nyt on kolmisen viikkoa valoa käytetty ohjeiden mukaan eli 5 krt/vko ja 30 minuuttia/hoidettava alue. Tuntemukset nyt kolmen viikon jälkeen ovat erinomaiset. Ihottuma-alueen paksuus käsivarsissa on huomattavasti pienentynyt ja rahoittunut. Voisi melkein sanoa että ihottuma-alue tuntuu jo normaalin ihon oloiselta ja pehmeältä. Uskon todella jo nyt että saan tästä valoterapiasta suuresti apua. En ole lainkaan käyttänyt kortisonivoiteita valoterapian aikana. Ainoastaan perusvoiteita pari kertaa päivässä, yleensä heti hoidon jälkeen. Kutinakin on hellittänyt osittain. Ei ainakaan niin paljoa kutise läheskään kuin aikaisemmin. Viikolla olen ottanut valoa ennen nukkumaan menoa ja ainakaan itselläni se ei ole vaikuttanut unen saantiin huonontavasti. Viikonloppuisin olen valoa ottanut aamuisin. Maanantai ja perjantai ovat vapaapäiviä valoterapiasta jonka aikana iho saa rauhoittua. Katsotaanpa kolmen viikon kuluttua jälleen miten valoterapia auttaa :) Itse en malta odottaa :D Nyt olen jo erittäin tyytyväinen tuloksiin.

Kuvat otettu 30.9.2017. Kuvissa näyttää ihottuma-alue näyttää punaisemmalta kuin mitä silmiin näyttää.

 Oikea käsivarsi
Vasen käsivarsi


10.9.2017

Lähdin testaamaan sinivaloterapiavalaisinta psoriini 7.9.2017 lähtien.

Valaisin on Led Tailorin valmistama Pure Complexion 72 jossa on nimensä mukaan 72 erittäin voimakasta sinistä lediä.

Sinisen valoterapian on todettu lieventävän 84 prosentilla potilaista jo yli 12 viikon käytön aikana ja joillakin käyttäjistä sinivalo hävitti ihottumaläiskän kokonaan. Pfaff S et al. Dermatology 2015; 231: 24 - 34

Markkinoilla on kolmea eri sinivalolaitetta, ainakin suomessa. Philipsillä on pienehkö paristoilla oleva sinivalolaite ja Led Tailorilla kaksi eri mallia joita pystyy käyttämään laajempiin ihottumaalueisiin. Itselläni on juuri isoin 72 ledin malli. Lisätietoa voi käydä katsomassa valmistajan sivustolla. http://ledtailor.fi/fi/pure-complexion/ . Heillä on myös oma blogi jota voi käydä lukemassa täältä https://purecomplexionledtailor.blogspot.fi/

Sinivalo on täysin UV-vapaa jonka vuoksi sen käytöstä ei ole vaaraa kuten UVB -hoidoissa. UVB -hoidot ovat tehokkaita mutta niitä voi ottaa rajallisen määrän vuodessa ja niihin liittyy aina ihosyövän ( melanooma ) riski kuten myös auringon otossa.

Sinivalo hillitsee ihon uusiutumista joka psoriaatiokoilla on moninkertainen. Terveellä iholla iho uusiutuu kuukaudessa, psoriaatikolla sairastuneella alueella vain joissain päivissä. Iholla on tulehduksellinen tila jossa elimistön omat puolustussolut hyökkäävät ihosoluja vastaan.

Lähdin testaamaan valaisinta odottavin mielin koska olen lukenut sinivaloterapiasta jo aiemminkin mutta nyt löysin tarpeisiini isomman valaisimen. Aikaisemmin meinasin lähteä kokeilemaan Philipsin laitetta mutta minulle se oli liian pieni. Onneksi löytyi isompi laite. UVB hoitoa en ole vielä kokeillut mutta tiedän että sillä olisi minulle apua koska aurinko parantaa ihottumaani.

Lähtötilanne käsissä 7.9.2017

Oikea käsivarsi
Vasen käsivarsi

Olen käyttänyt nyt laitetta neljänä päivänä peräkkäin ja tuntuu että kutina on lieventynyt mikä on hyvä asia. Aion laittaa kuvia tuloksista vähintään kolmen viikon välein ja tulen testaamaan tätä ainakin noin puoli vuotta mikäli mitään erikoista ei satu tulemaan kuten radikaalia pahenemista. Valo käyttäessä iho saattaakiin alussa kuoriutua ja pahentua mikä kuuluu asiaan joten ei kannata pelästyä tätä jos satutte joskus kokeilemaan :) Seuraavassa kuva todellisesta käyttötilanteesta tänään. Valaisinta pidetään noin 15-20 cm päästä ihottuma-alueesta. Mikäs sen mukavampaa kuin laittaa kuulokkeet päähän ja rentoutua 30 minuuttia/käsi eli tunti yhteensä. Olen iltaisin kuunnellut rentouttavaa mindfulness -tyyppistä musiikkia Youtubesta ja samalla ottanut valoterapiaa. Sinivalo saattaa vähentää melatoniinin määrää joten herkkäunisten kannattaa valoa ottaa aamuisin. Itse en huomaa että tällä olisi suurta vaikutusta itseeni vaikka iltaisin olenkin sitä ottanut juuri ennen nukkumaan menoa. Lisäksi olen maannut piikkimatolla mikä rentouttaa entisestää :) Laitetta suositellaan otettavan 4-5 krt viikossa maksimissaa 30 minuutin ajan/ ihottuma-alue. Ihon pitää saada myös levätä joten joka päivä sitä ei kannata samaan ihottuma-alueeseen ottaa. Itse aion vielä huomenna ottaa yhden annoksen koska lähden tiistaina työmatkalle kolmeksi päivää ja 5 päivää tulee täyteen ennen sitä. Seuraavan kerran pääsen ottamaan sitä torstaina tai perjantaina.


Hoidon aikana pyrin välttämään kortisonivoiteita. Käytän ainoastaan kosteusvoidetta valoterapian jälkeen. Parina ensimmäisenä kertana olen käynyt ensin saunassa ja sitten mennyt suoraan ottamaan sinivaloa. Ihohuokoset ovat ainakin auki heti saunan jälkeen. En tiedä onko tällä merkitystä mutta saunassa voi ainakin kuoria ihoa jolloin sinivalo pääsee paremmin vaikuttamaan. Sinivalo vaikuttaa noin 2-3mm ihon pinnan alla. Sinivalo tappaa tulehdusta aiheuttavat tekijät n. 2mm ihon pinnan alta ja se ei aiheuta mutageenisiä vaikutuksia soluihin, kuten UV-valo.

Tässä hyvä kuva Led Tailorin esitteestä sinivalon vaikutuksesta Psori -ihoon 


Juu, eipä siinä muuta tällä kertaa. Kirjoittelen tuloksia taas viimeistään kolmen viikon kuluttua.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hyvinvointipussi / Infrapunapussi / Laihdutuspussi

Bosen Sleepbuds 2 ja QuietOn Sleep hyvän unen pelastajat?

Ensikokemukset Bosen unikuulokkeista